Syksyn 2025 ja kevään 2026 vuorot




MAKSUT-vuoden jäämaksut yhden vuoron osalta säilyy ennallaan 120€ ja kahden vuoron maksu on 220€. Maalivahdeilta ei peritä jäämaksuja. Lisäksi kaikki maksavat jäsenmaksuna 10€.-Peruspumpun…
S. 27.11.1953 K. 17.11.2023Pelannut Pumpun lisäksi Ilves Juniorit sekä TBK. Pumpun joukkueessa vuodesta 1990-
Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä on tänään päättänyt jatkaa aiemmin antamia koronasuosituksia ja rajoituksia 10.tammikuuta 2021 saakka. Näin ollen myös Peruspumpun kaikki jäävuorot Hakametsässä ja…
OTTELURAPORTTI – IKÄ ON VAIN NUMERO ! Hervannan jäähallin jää sai jälleen kunnian toimia näyttämönä, kun vastakkain luistelivat kokemus, sitkeys…
Koronasuositus Peruspumpun hallitus on käsitellyt kokouksessaan edelleen leviävää koronavirusta. Hallitus suosittaa, että kaikki Peruspumpun toimintaan osallistuvat ottavat vähintään kaksi koronarokotusta. Tullaan…