Tiedot
Päivämäärä | Aika |
---|---|
28.9.2024 | 16:15 |
Päivämäärä | Aika |
---|---|
28.9.2024 | 16:15 |
Esikatselu Peruspumpun hallitus myönsi Kiakkoneuvos nr 1 tittelin Matti Ruopiolle. Tunnustuksena aktiivisesta ja esimerkillisestä osallistumisesta yhdistyksen toimintaan perustajajäsenenä monen vuosikymmennen aikana. Juhlapuheen piti Pj. Veli Kronqvist ja eC. Warjus juhlisti tilaisuutta kajauttamalla yksinlaulun sekä johti onnittelulaulua. Siht. Mäntylä kertasi ylistäviä lausuntoja Matin pitkältä ja edelleen jatkuvalta peliuralta. Juhlapaikan pomo Jaakkola poikkesi myös onnittelee sankaria. […]
EsikatseluJoulukuun Classic oli synkkänä takaraivossa. Koko päivän satoi lunta, mutta se loppui sopivasti noin tunti ennen ottelua. Pakkasta ehkä -8c. Matsin jälkeen lumisade jatkui. Katsomossa ei ollut edes kausikorttilaisia (siis ei Ruopiota eikä Kakea. Tosin Weskujen porukassa ei ollut ummikko ruotsalaisiakaan.) Kolme kiinalaista pelaaja-agenttia tarkkaili kyllä erityisesti Pumpun puolustuksen peliä. Joukkue oli ilahduttavasti uudistunut Classicista. […]
Esikatselu Joukkueenjohtaja Raine on saanut Pumpun tiimin lentoon kärsiväisellä, pitkäjänteisellä otteellaan. Todisteena tästä kehityskaaresta Pumpun historiassa niin Voimakissoille kuin Kuntokiekolle häviöt aikaisemmissa turnauksissa!! Nyt joukkue toimi yhtenäisesti ja päättäväisesti unohtamatta monivuotista tavoitetta. Voimakissoja vastaan maalareina toimi Rauno ja Raine. Slowhandsejä vastaan Palomestari Markku. Kuntokiekkoja vastaan Juhani L. Pumpun turnauksen ainoan jäähyn kärsi Raine. Joukkueessa pelasivat […]